Hyppää sisältöön

Palvelu, joka pelastaa ihmishenkiä

Defi.fi on Suomen Elvytysneuvoston, Suomen Punaisen Ristin ja Suomen Sydänliiton hallinnoima verkkopalvelu, jonka avulla käyttäjä löytää sydämenpysähdystilanteessa nopeasti lähimmän sydäniskurin elvytyksen tueksi.

Vieraile sivustolla

Tavoitteena intuitiivinen käyttöliittymä

Siinä missä vanha Defi.fi -palvelu oli verkkosivuna perinteinen ja käyttöliittymältään vanhanaikainen, tuotiin uuden palvelun käyttöliittymää ja toimintaa lähemmäs nykypäivää käyttäen kiintopisteinä esimerkiksi Google Maps -applikaatiota. Defi.fi:n uudistuksen tavoitteena oli mahdollisimman intuitiivinen käyttöliittymä, joka ohjaisi käyttäjän mahdollisimman nopeasti lähimmän sydäniskurin luo. Intuitiivisuus merkitsee sitä, että käyttäjä ymmärtää heti, kuinka sovellus toimii ja mistä hän löytää tarvitsemansa tiedon. Käyttöliittymä muistuttaa käyttäjille ennestään tuttuja palveluita, mikä tekee palvelusta helpon käyttää.

Käyttäjän paikannusta nopeutettiin ja selkeytettiin. Yksittäisen sydäniskurin tietojen saavutettavuutta parannettiin luomalla jokaiselle iskurille oma näkymä kartan päälle avautuvien pop-upien sijaan. Sydäniskurin omistaja syöttää WordPressiin omat aukiolotietonsa, joita Defi.fi vertaa kellonaikaan ja näyttää värikoodien mukaisesti käyttäjälle saatavilla olevat sydäniskurit.

Käyttönopeus on kaikki kaikessa

Uuden palvelun kehittäminen lähti kartoittamalla käyttäjien tarpeet. Hätätilanteissa ei ole aikaa spekulointiin, ja siksi lähimmän iskurin nopea löytyminen nostettiin päärooliin ja muu sisältö asetettiin sivuun. Koska palvelun nopeus on Defi.fi:n kohdalla erityisen tärkeä ominaisuus, kiinnitettiin siihen huomiota optimoiden sitä esimerkiksi välimuistituksen avulla.

Käytettävyys mobiililaitteilla katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi. Samalla haluttiin parantaa ylläpidon puolella sydäniskurien omistajien käyttökokemusta, jotta tietokanta säilyisi mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Tietokantaan luotiin useita käyttäjärooleja, jotta sydäniskurien omistajien olisi mahdollisimman helppoa lisätä ja päivittää sydäniskuriensa tietoja.

Teknologia ja toteutus

Uudistetun Defi.fi -palvelun sisällönhallintajärjestelmänä toimii WordPress ja käyttöliittymäpuolen teknologioina esimerkiksi React.js ja Google Maps -rajapinta. Palveluun luotiin vanhasta Defi.fi:stä puuttuneita toiminnallisuuksia kuten automatisoitu värikoodaus, joka näyttää käyttäjälle, onko sydäniskuri parhaillaan saatavilla. Paikannus on olennaisessa roolissa, sillä aina ensimmäiseksi palvelu paikantaa käyttäjän geolokaation avulla ja näyttää tälle lähimmän sydäniskurin sijainnin.

Käyttökokemusta parannettiin nostamalla kartta selkeään päärooliin ja karsimalla sen ympäriltä kaikki ylimääräinen. Kiinnitimme myös erityishuomiota saavutettavuuteen: kontrasteja ja kirjasinkokoja parannettiin, jotta palvelusta saataisiin mahdollisimman helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen.

Uusi Defi.fi julkaistiin 16. lokakuuta, maailman elvytyspäivänä.

Wattinen

Next case

Wattinen

Haku